Muistathan, että tämä on fantasiaa.

Pahoittelen, etten enää muista, mitä olen aikaisemmin kirjoitellut, joten saatan toistaa itseäni.   

Tehtävä 1:

  • Kouluttaja määrää miesorjan heräämään joka toinen työ- tai kouluaamu niin aikaisin, että hän ehtii leipoa aamulla itselleen muffinsseja. Laukeamisaamuja voivat siis olla esimerkiksi maanantai, keskiviikko ja perjantai tai tiistai, torstai ja maanantai.
  • Miesorjan tulee kaivertaa yhden muffinssin keskusta ontoksi ja runkata siihen lastinsa. Lastin tulee osua kokonaisuudessaan muffinssiin. Sen jälkeen orjan tulee laittaa kaiverrettu taikina sperman päälle ja syödä muffinssi.
  • Orjalla ei ole oikeutta laueta koskaan muulloin kuin muffinssiin joka toinen työ- tai kouluaamu, ei esimerkiksi viikonloppuina.
  • Naisorja voi käyttää tehtävään pakastimessa olevaa spermaa, joka on kerätty esimerkiksi muilta miesorjilta tai kouluttajalta.

Tehtävä 2:

  • Tehtävä toteutetaan niin kuin edellä, mutta sperman sijasta käytetään orjan omaa toivottavasti voimakasta ja pahanmakuista aamupissaa.
  • Kouluttaja kertoo orjalle edellisenä iltana, kuinka monta tee- tai ruokalusikallista ja kuinka moneen muffinssiin pissaa täytyy laittaa. Määrä voi olla niin suuri, että orjalle tulee paha olo pelkästän muffinssien määrästä.

blogiavarten.jpg